I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Edellisistä vuosista poiketen keli oli tänä vuonna lähes loistava n. 12 astetta lämpöä. Ainoastaan reipas lounaistuuli häiritsi monin paikoin menoa.

Oma juoksu kulki alusta alkaen hyvin. Tuulen vuoksi peesailin erästä isompaa ryhmää n. 8:aan kilometriin asti, josta erkanin myötätuulipätkällä. Tuossa kohtaa sattui pieni laskuvirhe kun laskeskelin olevani 30 s tavoitteesta jäljessä, mutta kympin kohdalla huomasinkin olevani 30 s edellä. Vauhtia tuli kiristettyä turhaan hieman liikaa. Lyhyehkö reippaampi pätkä tuossa kohtaa ei onneksi haitannut.

Noin 15 kilometrin paikkeilla sain naisten kärkikolmikon kiinni ja siitä sain loistavan peesin lähes koko loppumatkalle. Puolikkaan väliaika 1:18:08 lupaili 2:40 alitusta ja uskoin sen menevän kevyesti rikki, olo oli sen verran freesi ja askel kevyt. 34:ään kilometriin asti peesailin kolmikkoa, kunnes Västerbron sillalla totesin vauhdin hidastuvan liikaa ja menin menojani. Pari kolme kilometriä myöhemmin kaikki kolme tulivat kuitenkin ohi heittämällä ja selvästikin heillä oli lopputaistelut menossa ja vauhti sen mukainen. Itsellä ei ollut voimia enää siihen vauhtiin ja päätin juosta vain omaa vauhtia maaliin. Kymppiä ennen maalia laskeskelin että 2:40 alitukseen riittää 4:00 kilsavauhti ja mentaalisesti aloin antamaan jo hieman periksi. 2,2 km ennen maalia laskeskelin että jopa hieman yli 4:00 vauhti riittää alitukseen ja annoin lisää periksi. Loppuaika oli lopulta 2:39:55, joten aika tiukallehan alitus loppujen lopuksi meni ja kyllä maalissa oli kaikkensa antanut olo. Halmeen Tomi tuli 3 sekuntia myöhemmin maaliin. En ollut missään vaiheessa vilkaissut taakseni ja Tomin lähestyminen tuli täytenä yllätyksenä. Eipä tuossa kohtaa yhden tai parin pykälän sijoituksen muuttuminen kyllä paljon merkitse. Nyt juostiin vain kelloa vastaan ja tavoite täyttyi. Samalla tipahti Gorilla hartijoilta ja loppuvuonna voin keskittyä muihin rientoihin ja maratoneilla keskityn jonnin aikaa pelkästään sijoituksiin.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit