I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Syyskuu ja kuuma keli. Lisäksi erittäin kostea, suorastaan trooppinen. Tavoite oli päästä 3 tunnin hujakoille, mutta voimat loppui. Keli imi niin sanotusti mehut. Eka puolikas meni suunnitelmien mukaan ja juoksu tuntui ihan hyvältä, väliaika 1.29 ja risat. Seuraava kiekkakin oli vielä kohtuullinen, n- 2 min hitaampi kuin edelliset, mikä oli ihan odotettua. Mutta sitten alkoi painaa. Viimeisellä kierroksella kävi mielessä heittää hanskat tiskiin, mutta koska keli oli lämmin, ei hanskoja löytynyt. Ja uuden kierroksen alkaessa ajattelin vetää väkisin maaliin. Tuskaista oli, mistä kertoo sekin, että 4. kierros oli n. 10 minuuttia hitaampi muita. Maaliin kuitenkin pääsin, ja olen aikaankin ihan tyytyväinen. Olen tosin melko varma, että hitaammalla alkuvauhdilla tulos olisi ollut kovempi. Mutta nyt näin. Osallistumismitali kaulaan ja tuotekassi käteen. Tänä vuonna kassista löytyi myös pikkupullo käsitiskiainetta :D.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit