I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Hyvä tyyni sää ja lämpötila parisenkymmentä astetta. Tarkoitus oli lähteä 4.15-4.20 vauhtia. Reitti kiersi neljä kierrosta Lutakon ympäri ja oli kivan vaihteleva. Juoksu lähti kulkemaan hyvin eikä tarvinnut juosta yksin sillä vetoapua oli kivasti tarjolla. Kisan puolivälissä olin hieman kolmentunnin vauhdista jäljessä, mutta en halunnut ottaa riskiä kantaamisesta sillä olihan EM kisoissa myös joukkuekilpailu. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä näytti että alle kolme nolla viiden olisi kuitenkin mahdollisuus ja yritin pitää vauhdin. Sitten noin 35 kilometrin kohdalla kaaduin jyrkähkössä alamäessä täydestä vauhdista asfalttiin kyynärpää ja olkapää edellä. Pääsin kuitenkin nopeasti pystyyn ja kykenin jatkamaan juoksua. Pelkäsin että järjestäjät ottavat minut sivuun koska verta valui kohtalaisesti olkapäästä, kyynärpäästä ja polvesta. Viimeisellä huolto pisteellä lääkintä henkilö sanoi stop, mutta heilautin kättä merkiksi että kaikki ok. Loppumatka maaliin meni tilanteen huomioiden kohtuullisesti ja loppu ajaksi tuli 3.04.41. Sijoutuin henkilökohtaisessa kilpailussa kuudenneksi. Sarjan voitti Kari Kinnunen ajalla 2.54.00. Jari Hakola sijoittui neljänneksi ajalla 3.01.11. Joukkueena voitimme M60 Euroopan mestaruuden. Muutoinkin suomalaiset menestyivät kilpailussa hienosti ja mitaleita tuli ropisemalla.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit