I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Aamulla lähtö klo 6 autoillen kohti Jyväskylää. Perillä juoksukamppeet niskaan, numerolappujen kiinnittelyä ja alkulämpöjä ottamaan. Hyvää aikaa ennen klo 12 starttia. Koko päiväksi luvattu sadetta, ja aamulla harvakseltaan vettä satoikin. Onneksi Jyväskylässä pääsee alkulämpöjä vetämään rautatieaseman katetuille luiskille, että pysyy lämpö ennen starttia.
Starttia ennen sade on lakannut ja ryhmityttiin viivan eteen. Lähtö käynnistyi. Tavoitteena oli yrittää ennätysvauhtia ja pyrkiä pitämään tasaista kiitoa koko juoksun ajan. Tavoitevauhti oli siis pitää keskivauhtina 4.30. Ekalla kierroksella tosin vauhti karkaili ja parhaimmillaan käytiin jo alle nelosessa, joten jäitä hattuun. Juoksu tuntui kuitenkin niin hyvältä, etten nähnyt mitään syytä ylenmääräiselle jarruttelulle; kelikin oli oikein hyvä. Puolimatkaan tulin ennätysvauhdissa 1.33 ja juoksu tuntui oikein hyvältä. Kolmas kierros meni edelleen tasaisella vauhdilla, eikä minkäänlaista jalkojen väsymystä ollut havaitavissa, joten annoin edelleen mennä. Viimeisellä kierroksella vauhdin ylläpitäminen oli edelleen kohtalaisen helppoa kunnes n. 35 km kohdalla huomasin vauhtini hiipuvan hieman. Aloin keskittyä askellukseen ja kohtalaiseen vauhdin pitoon ja 40 kohdalla kiihdytin loppuvetoon. Tuloksena 5 minuutin ennätysparannus ja n. 1 sekunnin negatiivinen splitti. Sijoitus M55 7. ajalla 3:07.19 (brutto). Kaikin puolin onnistunut juoksu siis. Ei siompia vaurioita, mutta molemmissa jaloissa akillesjänteissä veriset hiertmät, muttei mitään ylivoimaista. Tapahtuman järjestelyt oikein hyvät lukuunottamatta varustesäilytyksen laukkukaaosta. Laukut poimittiin itse ja laukut olivat aika epäjärjestyksenomaisessa kasassa. Joukkuemitalia en jäänyt odottelemaan, koska piti vielä ajella kotiin. Auton oli ajanut halliin, enkä muistanut yhtään minne. Aiemmin tyhjä halli oli nyt aika täynnä, mutta auto löytyi lopulta. Kotona olin iltakahdeksalta, eli kohtalaisen pitkä päivä. Nyt voi valmistautua sitten ensi viikonlopun Ruisrääkkiin.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit