Etusivu Harjoitusohjelmat Vinkit Keskustelu Jäsenet TAPAHTUMAT MENNEET TAPAHTUMAT YHTEISTREENIT KIMPPATILAUS MARATONKOULU  Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsentenvälinen Kompensoidut Jäsenprofiilit Haastattelussa Vuoden juoksijat |
Kilpailun kuvaus:
| Lähdin viime vuoden tapaan ilman kelloa matkaan. Ajatuksena oli juosta noin 5:45...6:00 vauhtia. Kyllä se itselle oli täysi yllätys kun maratonin väliaika kolahti korvien väliin ja olin siinä vaiheessa jo puolisen tuntia aikataulua edellä. Juoksu kuitenkin maistui ja ajattelin jatkaa samalla tunteella. Reitin mäkisyys lisääntyy heti maratonin jälkeen, joten tiesin kyllä että keskivauhti kyllä lähtee siitä laskemaan ihan automaattisesti. Helle ei itseä juuri häirinnyt ja pystyin nauttimaan juoksemisesta. Koko hellejakso meni niin hyvin kuin se vain voi mennä. Pienen pieni takaisku tuli pimeän tultua kun köykäinen otsalamppuni alkoi vedellä nopeasti viimeisiään. Enkä tietysti ollut muistanut ottaa varapattereita mukaan. No, ei tarvinnut kuin hetki jarrutella ja jatkoin sitten matkaa jonkun amerikkalaisen valokeilassa. Muutamaa checkpointia myöhemmin sain onneksi lainaan joltakin huoltajalta hyvän otsarin ja pystyin jatkamaan taas omalla vauhdillani. Tuossa vaiheessa aloin lähestymään viime vuoden keskeyttämiskohtaa, mutta nyt kulku oli niin hyvää ja tiesin että keskeyttämistä ei tarvitse edes miettiä. Vuorelle nousu sujui ihan mukavasti. Pääosin juoksin, mutta rytmitin ja säästelin voimia kävelemällä jyrkimpiä kohtia. Pari ohitustakin sain tehtyä siinä sivussa. On se nousu kyllä vaan jumalattoman pitkä! Tämä konkretisoitui viimeistään siinä vaiheessa kun tulin Mountain Basen huoltoon ja luulin oikeasti että siitä on enää jokin pieni nyppylä ja sitten ollaankin jo vuoren yli. Mutta EI. Siitä noustiin vielä melkoiset polkuserpentiinit ja ihan helvetinmoista kivikkoa. Pallaksen rakat on pientä verrattuna tuohon! Vaikka tykkään juosta teknisillä poluilla niin loppunousu meni 80-90%sti kävellen. Ei siellä vaan yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan kuin ihan pieniä pätkiä. Sitä voisi ehkä kuvailla niin että yrität juosta 200 metriä korkean jyrkän sorakasan päälle. Aina kun astut 10 senttiä ylöspäin niin kivet pyörii askeleen alla 5 senttiä alaspäin. Vuoren päällä kuulin että ero seuraavaan on vain reilut pari minuuttia. Olin kuullut että myös alastulo on melkoista kivikkoa ja nekin kivet vaan pyörii ja lentelee jalkojen alla. Laskun pystyin kuitenkin tulemaan tosi hyvällä frekvenssillä ja nautinnolla alas. Ei siinä kaatuminenkaan kyllä kaukana ollut, mutta onneksi pysyin pystyssä. Edellä menneen ohitin heittämällä. 170-180 km paikkeilla alkoi vatsa ruikuloimaan. Todennäköisesti lämpötilan äkillinen muutos lähes 30 asteen helteestä vuoren reiluun 10 asteeseen järkytti vähän kroppaa; ensin puskee järjettömällä tahdilla hikeä läpi ja sitten onkin kohta jo vilunväreet iholla. Loppumatkan aikana jouduin käymään puskissa ruikulilla noin 10 kilometrin välein. Samoin nesteet kiersi ihan liian tiuhaan läpi. En tuntenut itseäni kuitenkaan mitenkään äärimmäisen väsyneeksi ja sain jatkettua juoksua aina ihan hyvällä vauhdilla. Kyllä kai se paskalla istuminen aina vähän palauttikin:) Vatsaongelmista huolimatta sain poimittua muutamia edellä menneitä kiinni. 200:n paikkeilla oleva pitkä nousukin meni suorastaan erinomaisella tunteella, kuten ylämäet ylipäätään. Viimeistään siinä vaiheessa aloin uskoa 27 tunnin alitukseen. Mutta ei se todellakaan helpolla tulisi! Näillä main ohittelimme Cudinin kanssa viidenneksi tulleen tanskalaisen kanssa toisiamme. Jollain pidemmällä paskavarvillani tanskalainen pääsi sitten reilummin karkuun. Viimeisen parinkympin aikana näin kyllä edellämenijät ja yritin repiä eroa kiinni. Aina kun pääsin muutaman sadan metrin päähän niin piti pysähtyä paskalle tai vähintään kuselle ja ero sahasi koko ajan n. 300 ja 800 metrin välissä. Pysähtely söi miestä, mutta toisaalta yritin tehdä kuitenkin vain omaa juoksua ja lopputulos ja sija on sitten mikä on. 200-225 välin mäkisyys yllätti kyllä täydellisesti. Oli kyllä niin saatanan pitkää nousua että vitutti. Etukäteen olin ajatellut että viimeinen 30 km on lähes pelkkää laskua. Mutta se 25-30 km väli ennen maalia olikin päinvastoin melkein pelkkää nousua! Eikä saanut kävellä kyllä yhtään vaan piti runtata juosten kaikki, jotta kroppa pysyy kierroksilla eikä 27 tuntia vaan ala karkaamaan. No, lopulta se laskupätkä sitten kuitenkin alkoi. Eipä sekään mitään herkkua ollut, sillä etureidet oli jo kuitenkin jokseenkin jyrän alle jääneet. Sain kuitenkin pidettyä ihan hyvää vauhtia. Vitutuskäyrä nousi enää lähinnä vain silloin kun piti täydestä vauhdista jarruttaa paskalle tai kuselle. Viimein Spartakin alkoi häämöttää näköpiirissä. 2. viimeisellä huoltopisteellä paikallinen urpo sanoi että matkaa on noin 4,5 km jäljellä. Mutta ei kyllä varmasti ollut! Ja tuossa vaiheessa "ylimääräisen" kilometrin runttaaminen ei ole mitään herkkua. Olin onneksi kuullut aiemmin tarinoita Spartan pitkistä kaduista, joten asian tiedostaminen kuitenkin helpotti oloa. Kun ei ollut kelloa mukana niin piti kyllä työntää ihan viimeiset korttelit sen mitä pystyy. Yhtään kävelyaskelta en uskaltanut ottaa, sillä pelkäsin että niiden myötä päätyisin 27:n väärälle puolelle. Lopulta se patsaskin sieltä alkoi häämöttämään. Mitään suurta yleisöryntäystä ei ollut reippaan sateen vuoksi katujen varrella, päinvastoin vain muutamia ihmisiä siellä sun täällä. Mutta tärkeintä oli se että "yleisöryntäys" oli omassa sydämessä. On se vaan järjettömän hieno tunne päästä perille! Se hetki on sellainen jonka muistaa takuuvarmasti koko loppuelämän. Loppuaikakin konkretisoitui vähitellen ja lopulta marginaalia 27:ään jäi paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Pää 10 Jalat 10 Vatsa 7 (helleaikana loistava 10, yöaikaan surkea 4) Ilman vatsaongelmia en olisi kuitenkaan pystynyt juurikaan parempaan tulokseen. Muutamilla minuuteilla jossittelu olisi turhaa, sillä kokonaisuutena kaikki meni kuitenkin nappiin. Kisan luonnekin on sellainen että takuuvarmasti kaikilla on jotain pientä ja ne joilla ei ole mitään ongelmia niin niiden nimet voi lukea marmorista:) ISO kiitos onnitteluista ja kannustuksesta! Isäukko kyllä huuteli matkan varrella moneen kertaan että tsemppejä satelee että anna mennä vaan! Iso osa tuloksesta kuuluu tälle koko ultrajuoksuyhteisölle! Onnittelut tietysti myös muille suomalaisille! Kokonaisuutena oli täyden kympin suoritus! |
Haluatko mainoksesi sivustollemme? Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa. Ota yhteyttä: maraton [ät] tossu.com Webhotellit ja domainrekisteröinnit |