I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Keli oli startissa hieman sateinen, mutta ilma oli muuten sen verran lämmin, että juoksuun sää oli oikeastaan varsin sopiva. Oma tavoite kisan suhteen oli lähinnä ehjä juoksu jalkoja säästelleen, jotta seuraavan viikonlopun kisassa ne olisivat vielä juoksukunnossa. Näistä lähtökohdista olikin helppo rakentaa taktiikka siten, että alkumatka mennään tylysti muita peessaillen, jos samanvauhtista porukkaa vain löytyy ja lopussa saa jo juosta omaa juoksua. Ensimmäinen puolikas menikin mukavasti noin 6–7 hengen porukkassa, jossa muut saivat hoitaa vetotyöt ja minä tyydyin tulemaan porukan keksivaiheilla tai perässä. Vauhti oli myös varsin sopivaa noin 2.45 loppuaikaan tähtäävää ja se tuntui menevän aika helposti. Puolimaratonin väliaika oli noin 1.22. Tässä vaiheessa ajattelin kuitenkin kiristää hieman tahtia, jotta loppuaika ei menisi päälle 2.45. Hetkellinen suurempi kiristys taisi tulla noin 25 km, jossa juostaan Helsingin keskustassa. Vauhdin nosto johtui myös osittain isosta ihmismäärästä ja kannustuksesta, kun ei kehdannut juosta hiljempaa. Ennen 30 km täyttymistä porukkakin oli harventunut siihen malliin, että nyt jokainen juoksi omaa vauhtia eikä peesiapua enää ollut. Alkumatkan porukasta yksi kaveri juoksi loppumatkan paljon nopeammin kuin itse ja muutaman alkumatkan nopeammin taivaltaneen sain vielä ohitettua. Toinen puolikas olikin noin minuutin ensimmäistä nopeampi.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit