 |
Etusivu Harjoitusohjelmat Vinkit Keskustelu Jäsenet
TAPAHTUMAT MENNEET TAPAHTUMAT YHTEISTREENIT KIMPPATILAUS MARATONKOULU |
|
Takaisin
Profiili:
Matkat pitenevät vauhdin hidastuessa. Näin minusta tuli ultrajuoksija:
Maraton ennätys 2.59 vuodelta 2012. Selän ludutusleikkaus 2015 lopetti juoksemisen ja oman hölmöilyn vuoksi leikkauksesta toipumiseen meni muutama vuosi. Kärsin kovista kivuista ja ajattelin, että jos joskus voin juosta vielä edes 10km se riittää. Toisin kävi, selkä luutui lopulta muutaman vuoden kuluttua ja kivut loppuivat. Aloin taas juosta. Vuonna 2018 juoksin puolimaratonin 1.35. Maratonin juokseminen ei kiinnostanut, koska ennätykseen ei ollut enää mitään mahdollisuuksia.
Tuli vuosi 2020 ja osallistuin kuitenkin Jyväskylässä SAULin SM maratonille. Aika oli jotain reilu 3.20 ja olin yllätykseksi kolmas. Olen erittäin kilpailuhenkinen ja nälkä kasvoi. Vuonna 2021 olin taas samaisessa kisassa ja juoksin 3.16 ja olin ensimmäinen. Vuonna 2022 päätin juosta toukokuussa Helsingissä maratonin ja puolimaratonin. Aikaa juoksujen välissä vajaa 2h. Kulku oli erinomainen. Juoksin maratonin kevyesti 3.18 ja puolikkaan 1.39. Hyytymistä ei tapahtunut ja voitin kisan. Kakkoseksi tuli eräs ultrajuoksija ja hän ehdotti että osallistuisin Salossa juostavaan 100km juoksuun heinäkuussa. Sanoin etten todellakaan aio juosta 100km. Asia jäi kuitenkin mieleeni ja viikkoa ennen päätin osallistua. Liityin FMR juoksijaksi. En pidä yhtään helteessä juoksemisesta joten ajatus 100km juoksusta helteessä oli päätöntä. Juoksu sukui hyvin. Juomapisteillä jutustelin eikä ollut erityisen kiire. Ongelmaksi tuli etten osannut juosta hitaasti. Askeleeni on taloudellisin ae-kynnyksellä. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni erinomainen 9.55 ja SM vitonen (tosin viivalla vain 7 naisjuoksijaa). Näin minusta tuli siis ultrajuoksija.
Juoksun lisäksi pelaan salibandya höntsävuorolla ja talvella käyn paljon hiihtämässä jos vain lunta suodaan Turkuun.
Ultrajuoksussa en haluaisi lähteä juoksemaan aikaa vastaan jota tein maratonilla. Ehkä tavoite voisi olla oman mielen voittaminen. |
|
Haluatko mainoksesi sivustollemme?
Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com
Webhotellit ja domainrekisteröinnit
|
|