I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Profiili:
Tähän mennessä vielä varsin lyhyt juoksu-ura alkoi vuonna 2007 Helsinki City Runilta ja sen jälkeen Tukholman maratonilta. Tukholmassa tavoitteena oli neljän tunnin alitus, mikä myös toteutui. Vuonna 2007 tuli käytyä myös Helsinki City maratonilla ja Vantaan maratonilla, jossa koettiin myös ensimmäinen epäonnistuminen. Vuoden 2007 jälkeen maratonennätys oli 3:25.

Vuonna 2008 ohjelmassa oli jälleen maratonit Tukholmassa, Helsingissä ja Vantaalla sekä uutena kohteena Turussa. Maratonien lisäksi vuonna 2008 tuli juostua puolikkaat Helsingissä ja Tampereella. Ennätys tuli joustua Vantaalla, jossa tavoiteltiin jopa alle kolmen tunnin aikaa. Tästä jäätiin kuitenkin vielä kuusi minuuttia. Vuonna 2008 tuli myös liittyttyä FMR:n jäseneksi Paavo Nurmi maratonin jälkeen, koska seuran esiintyminen oli siellä niin vakuuttavaa.

Vuonna 2009 käytiin maratonilla tosissaan kolmen tunnin kimpuun. Tähän päästiin lopulta muutaman epäonnistumisen jälkeen Paavo Nurmi maratonilla, jossa tuli jälleen seuralle myös joukkuekilpailun voitto. Vuoden paras juoksu oli Helsinki City maratonilla, jossa päästiin 4 min/km-vauhtiin. Maratonin lisäksi vuonna 2009 juostiin myös ensimmäiset ultramatkat. Alkuvuodesta kaksi kertaa 50 kilometria ja syksylla vielä 100 kilometria Wihan kilometreissa, jossa ajaksi tuli 8h14min. Vuonna 2009 kilpailumatkat vaihtelivatkin 7 ja 100 kilometrin väliltä.

Vuosi 2010 näyttää kilpailullisesti samantyyliseltä kuin edellinen vuosi. Kilpailumatkat tulevat olemaan jälleen alle 10 kilometrin ja 100 kilometrin väliltä. Tavoitteet ovat kuitekin opiskelijoiden SM-maratonilla ja 100 kilometrilla.

Kilometreja on tullut joka vuosi lisää ja lenkkeily on muuttunut parin vuoden aikana noin 4 kerrasta viikossa (lähes) päivittäiseksi. Nykyisin kilometreja tulee noin 100 kilometria viikossa. Tällä hetkellä matkat maraton ja 100 km ovat päällimmäisenä mielessä ja lyhyempiä matkoja juostaan testimielessä (kuitenkin tosissaan) näitä pidempiä matkoja silmällä pitäen.

 


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit